5.5.2025

Tarinat

Kalja auttaa pahaan oloon – ja sitten lisää sitä

Mitä tekisin juomisen sijasta, kun pitkästyttää tai harmittaa? Kuinka kieltäydyn kaverin tarjoamasta kaljasta? Tässä vertaistukiryhmässä päihteistä puhutaan kiertelemättä.

Janne, Pauli ja Timo hörppivät kahvia ja mutustelevat keksejä neuvotteluhuoneen pöydän ympärillä. Päihdekuntoutusryhmä on kokoontunut viimeisen kerran juttelemaan alkoholista, muista päihteistä, tupakasta – ja ylipäänsä elämästä. Viikon kuluttua ohjelmassa ovat päättäjäisjuhlat ja retki keilaamaan kaupungille.

Vertaisryhmä on osa Diakonissalaitoksen hanketta, jossa kehitetään päihdetyömallia tukea tarvitseville ihmisille. Osallistujien mielestä ryhmän keskustelut ovat antaneet paljon ajateltavaa.

”Tää on saanut ainakin mut miettimään omaa juomista. Vähentää pitäisi”, Timo sanoo.

”Täytyis keksiä muutakin tekemistä”, Pauli jatkaa.

Kaikki kolme kertovat, että päihteet ovat tulleet elämään jo varhain.

”Isä joi kauheesti. Hän se mulle antoi pontikkaa ja kaljaa jo silloin, kun olin nuori. Ja kun isä kuoli, veli antoi rahaa viinaan”, Janne kertoo.

Miehet asuvat samassa asumisyksikössä Uudellamaalla. Vaikka baareihin ja lähimpään kauppaan on matkaa, ajanvietto lipsahtaa heidän mukaansa turhan helposti juomiseksi. Aina jollakulla naapurilla on jääkaapissa kaljaa tai joku on lähdössä kauppaa hakemaan lisää.

Pauli kertoo, että häntä rauhallinen asuinympäristö on silti auttanut pääsemään irti muista päihteistä kuin alkoholista.

”Sen takia tänne muutinkin sen jälkeen, kun äiti kuoli. Vedin amfetamiinia ja pilveä. Se loppui täällä, kun ei pääse niin helposti stadiin pyörimään.”

Lääkäri vastasi kysymyksiin

Jokaisessa tapaamisessa ryhmä on käsitellyt tiettyä teemaa projektipäällikkö Jarno Keskisen ja projektityöntekijä Kaisa Lahden ohjatessa keskustelua.

”Yhdessä on käyty selkokielisesti läpi ihan peruskysymyksiä: mitä riippuvuus tarkoittaa, miten päihteet vaikuttavat hyvinvointiin, kuinka retkahduksia voi estää ja niin edelleen”, Jarno Keskinen kertoo.

Jannen, Paulin ja Timon mielestä erityisen mielenkiintoinen oli kokoontumiskerta, jossa päihdelääkäri keskusteli Teams-yhteydessä ryhmän jäsenten kanssa ja vastasi heidän kysymyksiinsä.

”Saatiin juteltua aika paljon. Tuli monta uutta asia. Lääkäri esimerkiksi kertoi, ettei sähkötupakka ole välttämättä parempi kuin tavallinen rööki”, Timo kertoo.

Jannen mielestä on tuntunut hyödylliseltä harjoitella ryhmässä etukäteen tilanteita, joissa muut yrittävät vetää mukanaan juomaan.

”Kun kaveri kysyy kaljalle, voi ihan vaan sanoa, että en tule”, Janne toteaa.

Kaikki kolme kertovat, että vuosien varrella asumisyksikön ohjaajat ja muut ammattilaiset ovat kyllä koettaneet puhua heille päihteiden haitoista. Varoituksia on kuitenkin tuntunut vaikealta ottaa vastaan.

”Ohjaajilta on tullut sanomista – välillä paljonkin. Mutta sehän vaan menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En halua, että mun asioihin puututaan”, Pauli pohtii.

Tekemistä iltoihin

Sen sijaan vertaisryhmässä ilmapiiri ei ole ollut tuomitseva tai holhoava. Tämän ansiosta omaa päihteidenkäyttöä on ollut helppo käsitellä rehellisesti.

Miehet ovat kokoontumisissa pohtineet oman juomisensa taustoja. Vanhempien runsas alkoholinkäyttö lapsuudessa on antanut vääränlaista mallia, mutta ryhmän jäsenet eivät syytä läheisiään. Kaikki ovat sitä mieltä, että juomaan houkuttavat ennen kaikkea mielekkään tekemisen puute ja seurankaipuu.

”Kun oli tyttöystävä, en juonut yhtään”, Janne kertoo.

Timo arvelee juovansa monesti yksinkertaisesti vain paetakseen pitkästymistä. Varsikaan iltaisin tai viikonloppuisin asumisyksiköissä ei välttämättä ole tarjolla ohjattua tekemistä.

”Kun tuntuu ikävältä, on niin helppoa vaan ottaa kaljaa. Olisi kyllä hyvä, jos iltaisin olisi vaikka jotain tällaisia kokoontumisia”, Timo pohtii.

”Ei kannata sekoilla päihteiden kanssa. Niistä seuraa vaan pahaa. Mä menetin kaiken huumeiden takia”, Pauli sanoo.

Vaiettu ilmiö

Projektipäällikkö Jarno Keskisen mukaan tukea tarvitsevien ihmisten päihteidenkäyttö on edelleen melkoinen tabu. Monesti koko ilmiön olemassaolo haluttaisiin mieluiten kieltää tai sitä ei tunnisteta. Tarkkaa tutkimustietoa aiheesta ei Suomessa ole kerätty, mutta tukea tarvitsevien ihmisten päihteidenkäytön arvioidaan lisääntyneen viime vuosikymmeninä.

”Taustalla vaikuttaa monta sinällään oikein myönteistä muutosta. Laitosasumista on purettu. Tukea tarvitsevien ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan aiempaa enemmän. Tämä on myös tarkoittanut, että päihteet ja tupakka ovat tulleet heidänkin saatavilleen ja lähettyvilleen.”

Kansainvälisissä tutkimuksissa on Jarno Keskisen mukaan saatu viitteitä, että riippuvuus saattaa syntyä tukea tarvitseville ihmisille tavallista herkemmin. Myös toipuminen riippuvuudesta on keskimääräistä vaikeampaa, kun ihmiseltä puuttuu keinoja säädellä käytöstään ja tunteitaan.

Lisäksi taustalla vaikuttavat psykologiset seikat. Monella tukea tarvitsevalla ihmisellä on masennusta tai muita mielenterveyden ongelmia, ja ne lisäävät tutkitusti päihteiden liikakäytön riskiä.

”Meillä kaikilla on valtava tarve kuulua joukkoon, ja vammaisuus voi korostaa halua olla kuten muutkin. Päihteet saattavat sitten vaikuttaa hyvältä keinolta päästä osaksi porukkaa”, Jarno Keskinen sanoo.

Myös palvelurakenteiden ohuus vaikuttaa. Yksin ilman riittävää tukea asuva ihminen ajautuu herkemmin päihdepiireihin.

Apua omassa ympäristössä

Päihdetyömalli kehitysvammaisille henkilöille -hankkeessa kehitetään uudenlaista hoito- ja kuntoutuspolkua. Jarno Keskisen mukaan ongelmana on ollut, etteivät päihde- ja vammaispalvelut ole juurikaan tehneet yhteistyötä.

”Päihdepuolella ajatellaan, että asia kuuluu vammaispalveluille. Vammaistyön ammattilaisilta puolestaan puuttuu päihdetyön erikoisosaamista. Lopputuloksena on, ettei välttämättä oikein kukaan puutu tukea tarvitsevan ihmisen päihdeongelmiin, vaikka ne olisivat tiedossa.”

Meneillään olevassa hankkeessa vammais- ja päihdetyö ovat yhdistäneet osaamisensa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin palveluissa. Ne ovat yhdessä kehittäneet alueilleen päihdepalvelupolkua juuri tälle kohderyhmälle.

Jarno Keskisen mukaan kyse on pohjimmiltaan ihmisoikeuksista. Päihdepalvelut kuuluvat kaikille – myös kehitysvammaisille ihmisille. On eettisesti kyseenalaista jättää kokonainen ihmisryhmä tarvitsemansa avun ulkopuolelle.

Alkuun päästään jo asenteita muuttamalla ja tietoa lisäämällä. Ammattilaisten ja läheisten tulee ensinnäkin tunnistaa ja tunnustaa, että päihteet koskettavat myös tukea tarvitsevien ihmisten arkea. He tarvitsevat kaikkien muiden tavoin tietoa päihteistä ja niiden haitoista.

”Ihanteellista olisi, että jokainen saisi tarvitessaan apua päihdeongelmiinsa omassa arkiympäristössään. Juuri tämä on hankkeemme tavoite”, Jarno Keskinen sanoo.

TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Laura Vesa

• Avainsanat: kuntoutus, päihteet, vertaistuki